Mitä tulee ottaa huomioon, kun valitset isännöitsijää?
Kun taloyhtiössä tai muun kiinteistönomistajan toimesta ollaan valitsemassa isännöitsijää, keskeistä on määritellä, mitkä ovat isännöinnin tavoitteet ja mitä isännöintipalveluja on tarpeen hankkia. Tältä osin aineistoa löytyy Suomen Kiinteistöliitto ry:n kotisivuilta sekä taloyhtiöille suunnatuilta tietosivuilta taloyhtio.netistä.
Paitsi tarvekartoitus ja kilpailuttamisvaihe, tärkeää on myös muistaa, että isännöinnissä kannattaa pyrkiä pitkäjänteiseen yhteistyöhön, kumppanuuteen. Tällöin korostuu sopijaosapuolten sopimusaikainen toiminta. Yhteistyön sujuvuus selviää vasta käytännön toimien yhteydessä. Jos sopimussuhde ei joiltakin osin toimi, osapuolten tulisi selvittää toimimattomuuden syyt ja muuttaa sopimusta ja toimintatapoja.
Isännöitsijää ja isännöintiyhteisöä valittaessa tulisi kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin
1.Yrityksen historia ja tausta
- toiminta-aika
- taloudellinen tilanne
- asiakaskunta, liikevaihtotiedot, referenssit
- millä tavoin toimisto seuraa alan kehitystä.
2.Voimavarat
- henkilöstön koulutus ja osaaminen, esimerkiksi isännöitsijät, kirjanpitäjät ja muut talouden ammattilaiset, kiinteistösihteerit, tekniset isännöitsijät.
- sijaisuusjärjestelyt
- atk-valmiudet, kotisivut, sähköpostit, suoraveloitus
- toimisto- ja kokoustilat
3.Uuden asiakkaan vastaanotto
- onko isännöitsijätoimistolla toimivaa mallia, miten uusi asiakas otetaan joustavasti vastaan, jotta toiminta käynnistyy tehokkaasti; tähän liittyvä aikataulu ja resurssivaraukset
4.Isännöitsijän tiedot
- kuka tulee olemaan isännöitsijä
- mikä on hänen osaamisensa tausta ja kokemus
- alan tutkinnot ja niiden ylläpitäminen.

